“Hän on empaattinen, ammattitaitoinen, läsnä ja tuntuu osaavan poimia ihmisten puheista aina sen punaisen langan vaikka se ei aina varmasti ole helppoa.”
”Freia – ottaisin sinut mukaan vaikka autiolle saarelle – olet ollut tärkeä kasvukumppani ja matkaopas, polkuni valaisija sen sumuisimmissa vaiheissa.”



Keskustelut kanssani auttavat, kun etsit muutosta, Kaipaat tukea omalle polullesi tai omaa kasvuasi tukevaa ammattilaista.
Valittavanasi on valmennusta tai mentorointia
Kanssani käydyistä keskusteluista hyödyt eniten, jos varaat useamman käynnin. Olen käynyt satoja keskusteluita nimenomaan naisten kanssa, ja ollut tukemassa tunteiden ja tarpeiden tunnistamista, itseilmaisua, ja omien sisäisten vahvuuksien löytämistä.
En tee perinteistä psykologin vastaanottoa eli terveydenhuollollisia palveluita, vaan prosessini ovat valmennuksellisia. Puhun valmennuksina valmiista 90 päivän paketeista 1:1 verkkovälitteisesti kanssani. Mentorointini on sen sijaan räätälöitävissä yhdestä tapaamisesta vuosien yhteistyöhön. Mentorinasi olen rinnallakulkijasi ja henkinen matkaoppaasi elämänmuutoksissa ja toivomissasi läpimurroissa. Mentorointini palvelee eritoten kaikkia itseään pitkään pienentäneitä naisia. Tiedät sisuksissasi, että sinusta on enempään. Olen mielelläni tukenasi omaan voimaasi rentoutumisessa ja lahjojesi käyttöönottamisessa. Aikasi on Nyt!!
Olen työskennellyt lukuisten eri alojen ammattilaisten kanssa ns duunareista diplomaatteihin.
Palveluni tapahtuvat 100% verkkovälitteisesti ja ovat suunnattu niin Suomessa kuin muualla asuville. Osaan erityisesti tukea ulkosuomalaisia oman kansainvälisen kokemushistoriani myötä.
Discussions and mentoring also available in English!
Itselleni vahvimpia työskentelyteemoja ovat muun muassa:

-
Omien tunteiden ja tarpeiden tunnistaminen
-
Omien rajojen vahvistaminen
-
Rakentavan aggression työstäminen
-
Omannäköisen elämän rakentaminen

-
Oman intuition vahvistaminen
-
Resilienssin lisääminen
-
Varjo -ja häpeätyöskentely
-
Itsemyötätunto ja lempeys itseä kohtaan
Keskustelut käydään tietoturvallisesti etänä. Mitään tietojasi ei tallenneta verkkoon.
- Keskustelut käydään Whereby- alustalla tietoturvallisesti.
- Ne toteutuvat valitsemanasi aikana kello 15-21 (fin/EET) välillä.
HUOM!! Valmennukseni ja mentorointini eivät ole kriisiapua tai terapiaa
- Mikäli olet akuutin kriisituen tarpeessa ole yhteydessä kuntasi mielenterveyspalveluihin tai Kriisipuhelimeen.
- En myöskään valitettavasti voi olla avuksi, mikäli etsit psykoterapiaa. Palveluni eivät ole psykoterapeutin palveluita eikä niihin saa Kela-korvausta.
Hinnat
Keskustelupaketit
-
3 keskustelua – 375 €
-
6 keskustelua – 750 €
-
12 keskustelua – 1490 €
(sis. alv 25,5%)
90 päivän matka
Lähde kolmen kuukauden tuetulle kasvumatkalle
Kolmen kuukauden tuetut matkat
Tällä hetkellä valittavissa: RUNSAUSMATKA tai LEMPEYSMATKA
- 2 x keskustelut sekä itsenäiset videoharjoitteet kuukausittain . Matka sisältää kartoittavan tapaamisen (30min) jälkeen omaa kasvuasi tukevia online-tapaamisia kahden kesken kanssani x 6 (noin joka toinen viikko, á 45min) ja sisäistä ohjaustasi vahvistavia videoharjoitteita joka kuukaudelle (á 30min).
Tutkimusten valossa yksi olennaisin asia, mitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan, on se, ettei ole elänyt itsensä näköistä elämää. Ettei ole täysin kuullut omia toiveitaan, vaan ennemmin elänyt muiden toiveiden mukaan. Hiljentänyt volyymia eikä sallinut itselleen kaikkea, mitä elämä olisi voinut antaa.
RUNSAUSMATKA
Sallitko itsellesi elämän hyvää? Kaipaatko intensiiviä tukea omaan voimaasi uskaltamiselle? Elätkö ns runsaus – vai niukkuustietoisuudessa…? Monesti HÄPEÄ on tekijä, joka blokkaa omaa luomista ja hyvän vastaanottamista eri muodoissaan.
Voit varata nyt kolmen kuukauden tuetun kasvumatkan vahvistaaksesi kapasiteettiasi ottaa hyvää vastaan elämässäsi. Teemat viritetään kartoittavan tapaamisen perusteella omaa tilannettasi tukeviksi ja esteitä purkavaksi. Prosessi on tavoitteellinen.
LEMPEYSMATKA
Meneekö muiden tarpeet aina omiesi edelle? Jäätkö vaille omaa tai muiden lempeyttä? On aika lähteä lempeysmatkalle, joka johdattaa Sinut syvän itsehoivan ja itsemyötätunnon kautta sisäisen turvan kokemuksiin. Nämä ovat taitoja, joita todella voi oppia. Ja jotka vaikuttavat merkittävästi arkesi kulkuun. Lempeys elämänvalintana vahvistaa hyviä kokemuksia ja antaa tukea vaikeammissakin paikoissa.
-
runsausmatkan tavoitteena on:
(eri painotuksilla matkaajasta riippuen):
tarkastella omia uskomuksiasi runsauteen ja hyvän sallimiseen liittyen // purkaa häpeää oman menestymisen esteenä // tutkia ja purkaa negatiivisia raha- ja menestysuskomuksia// tasapainottaa sisäistä maskuliinia ja feminiiniä // avata yhteyttä omaan luomisvoimaasi ja lahjoihisi kohtuyhteyden kautta //avautua runsaustietoisuudelle / vahvistaa omaa feminiiniä voimaasi / // avata reittiä omaan pimeään, luoda suhdetta terveeseen aggressioon ja rajoihin // ottaa vastaan elämän hyvää // ASTUA VOIMAASI ja RUNSAUTEEN
Lempeysmatkan tavoitteena on:
oppia itsemyötätuntoa ja syvää lempeyttä itseä kohtaan // tunnistaa omaa vaativuutta ja sisäistä puhetta // oppia itsehoivametodeja // avata sydämen ja antamisen energiaa // tasapainottaa antamisen ja vastaanottamisen laatuja omassa elämässä // kuulla omia tunteita ja tarpeita // etsiä omaan elämäntilanteeseen myötätuntoista suhdetta // avautua elämän sylille ja hyvälle // ASTUA VOIMAASI JA LEMPEYTEEN
OLE ROHKEA! LÄHDE MATKALLE, SISIMPÄÄSI <3 Kaunein lahja, jonka itsellesi voit antaa.
sis.alv25,5%